Kohti kunnallisvaaleja 2008
Kunta on asukkaidensa hyvinvoinnin turvaaja
Hyvinvointipalvelujen järjestäminen on kuntien velvollisuus. Valtiovalta asettaa kokoajan lisää velvollisuuksia kunnille näiden enää kykenemättä hoitamaan velvollisuuksiaan.
Äänestämällä
vaaleissa Sinä päätät, mitä palveluja kunnissa tuotetaan, miten niitä tuotetaan ja kuka ne maksaa. ÄÄNESTÄMÄLLÄ sinäkin voit vaikuttaa näihin arvopohjaisiin valintoihin. Kaikissa palveluissa painopiste on asetettava ongelmien ennaltaehkäisyyn. Erityisesti on kiinnitettävä huomiota laadukkaiden palveluiden
tuottamiseen vanhuksille, vammaisille sekä lapsiperheille. Valtion ja kuntien tulee huomioida kaikessa päätöksenteossaan ja toiminnassaan kestävä kehitys. Tavalliselle kansalaiselle ovat tärkeitä myös hyvät liikenneyhteydet,
paikallisteiden ja runkotieverkon kunto ja laajuus.
Vaikutusmahdollisuus kuntalaisille
Valtuustolla on keskeinen rooli kunnan kehityksen ohjauksessa. Kuntalaisilla
tulee olla mahdollisuus vaikuttaa vaalikauden aikana tehtäviin päätöksiin.
Järjestöjen, eri organisaatioiden ynnä vastaavien mielipiteitä tulee kunnioittaa
niiden omien alueiden asioissa. Myös yksityisellä kansalaisella tulee olla
mahdollisuus mielipiteensä esille tuomiseen aloitteiden kautta tai
valtuutettunsa välityksellä.
Tavoitteena on peruspalvelujen säilyttäminen ja kehittäminen. Kunnat tuottavat kunnalliset peruspalvelut pääosin itse. Niitä ei saa leikata eikä maksut saa olla kohtuuttomia käyttäjille. Kunnallinen verotus on säilytettävä
kohtuullisena palvelukykyä heikentämättä. Kunnalliset taksat ja maksut on pidettävä oikeudenmukaisena. Laadukkaiden peruspalveluiden turvaaminen edellyttää, että on myös riittävästi työntekijöitä. Eduskunnan pitää vastata tästä, että kunnilla on
myös taloudelliset edellytykset hoitaa riittävä peruspalveluiden taso oikealla politiikalla
jolla kunnille annetaan enemmän vapauksia, ei velvollisuuksia, hoitaa palveluidensa tuottaminen yhteistyöllä järkevästi.
Kunta luo työtä - työ tuo elinvoimaa
Mynämäessä on luotava lisää edellytyksiä työvaltaiselle
yritystoiminnalle ja uusien työpaikkojen luomiselle maanhankinnalla ja
teollisuusalueita kaavoittamalla. Kunnan on myös itse oltava esimerkillinen kiinnittämällä huomiota työntekijöiden jaksamiseen, osaamiseen, työn
jatkuvuuteen ja oikeudenmukaiseen palkkaukseen.
SINULLA mahdollisuus vaikuttaa –
Ota minuun tai Mynämäen demareihin rohkeasti yhteyttä!
