Vaaliteemojani Eduskuntavaaleissa 2007 ja jotka ovat myös edelleen
ajankohtaisia
Reilu Suomi -työtä ja välittämistä
MINÄ - Julkista terveydenhuoltoa on puolustettava ja kehitettävä entistä toimivammaksi ja monipuolisemmaksi.
Terveyspalvelut oltava lähellä ihmistä. Ennaltaehkäisevässä terveydenhuollossa tärkeimpiä asioita on liikunta.
SINÄ - Yhteiskunnassa ja työelämässä selviytymisen edellytys ovat hyvät perustaidot ja vahva ammattiosaaminen.
HÄN
- Kaikille on turvattava hyvä koti ja kohtuullinen asumistaso. Huolehdittava nykyisen asuntokannan ja alueiden korjaamisesta.
ME - Rakennamme reilua Suomea, jossa panostamme työllisyyteen ja ihmisen huolenpitoon.
TE -
Emme saa elää velaksi tulevien sukupolvien piikkiin, eikä tuleville sukupolville saa tulla taakkaa eläkkeiden rahoituksesta. Iäkkäiden ikäluokkien työtä täytyy arvostaa ja heistä huolehtia silloin kuin omat voimat eivät enää riitä.
HE - Julkisen vallan on näytettävä
esimerkkiä muuttamalla määrätietoisesti epätyypillisiä työsuhteita kokoaikaisiksi.
SDP:n VAALIOHJELMA 2007, REILU SUOMI - työtä ja välittämistä
- HYVINVOINNIN TURVAAMINEN
- Syrjäytymisen ehkäisy sekä pienituloisten aseman parantaminen.
- KUNNAT
- Kuntien yhteistyön ja alueiden kehittäminen.
- TALOUS, TYÖLLISYYS JA VEROPOLITIIKKA
- Työntekijöiden asema, sekä kansalaisten hyvinvoinnin lisääminen.
- ASUMINEN JA YMPÄRISTÖ
- Turvattu asuminen kuuluu kaikille kansalaisille.
-
- KOULUTUS, KULTTUURI JA LIIKUNTA
- Suomalaisessa yhteiskunnassa koulutuksen perusturva ja mahdollisuudet itsensä jatkuvaan kehittämiseen ovat kaikilla kansalaisilla.
TYÖELÄMÄ
Työelämään on palautettava kohtuullisuuden periaate työelämän laadun sekä työaikajärjestelyjen suhteen.