
Kunnat ja alueet
Kunnallisen päätöksenteon, kuntien yhteistyön ja alueiden kehittämisen toimintaympäristö on nopeassa muutoksessa. Globaali kilpailu vaikuttaa suoraan kuntien, kaupunkiseutujen ja alueiden toimintaedellytyksiin. Myös Euroopan Unionin laajentuminen edellyttää vahvaa kansallista strategiaa kilpailukyvyn ja työllisyyden
vahvistamiseksi.
Kunnat, mutta yhä enemmän myös seudut ovat entistä tärkeämpiä toimijoita kansalaisten hyvinvoinnin ja osallisuuden turvaamisessa sekä alueiden kilpailukyvyn varmistamisessa. Kuntien toimintaedellytysten vahvistaminen vaatii tehokasta alueellista yhteistyötä ja rohkeaa etenemistä kuntarakenteen
uudistamiseksi.
Suomi tarvitsee tiiviissä yhteistyössä toimivan metropolialueen, joka pystyy kilpailemaan muiden vastaavien kaupunkikeskittymien kanssa Itämeren alueella ja maailmanlaajuisesti. Metropoli on ennen kaikkea toiminnallinen käsite ylikunnalliselle elinkeino-, infra- ja liikenne-politiikalle, yhteiselle
maankäytön suunnittelulle ja asuntotuotannon ohjaukselle sekä palveluiden järjestämiselle. Metropolialue tulee nähdä laajana käsittäen koko Uudenmaan ja ulottuen aina Hämeenlinnan ja Lahden seuduille.
Monipuolista alueellista yhteistyötä tarvitsevat myös muut Suomen suuret kaupungit, kuten etenkin Tampere, Turku ja
Oulu ympäristöineen. Suurten kaupunkien asema alueellisina, kansallisina ja kansainvälisinä vetureina onkin turvattava.
Tasapainoisen aluerakenteen ja alueiden kilpailukyvyn turvaaminen edellyttää koko kaupunkiverkon kehitysmahdollisuuksiin perustuvan aluepolitiikan vahvistamista. Kansainvälisessä kilpailussa
pärjääminen vaatii erityisesti keskisuurilta ja pienemmiltä kaupunkiseuduilta aktiivista verkottumista kansallisesti ja kansanvälisesti erityisesti elinkeinopoliittisen erikoistumisensa kannalta tärkeisiin osaamisaloihin.